Meidän matkamme Hollolan Vanhalla Kunnantuvalla ja kioskilla on tulossa päätökseen.
Yhteinen matkamme jatkuu vielä hetken, mutta pian vuodenvaihteen jälkeen on meidän aikamme
jättää jäähyväiset Kunnantuvalle ja kioskille.
Taakse jää unohtumaton, tapahtumarikas ja monella tavalla antoisa matka. Näihin vuosiin on
mahtunut valtavasti iloa, naurua, uusia kokemuksia, hienoja tapahtumia ja ennen kaikkea ihania
kohtaamisia teidän asiakkaidemme kanssa. Jokainen kohtaaminen, yhteinen juhla ja lämmin sana
on tehnyt tästä matkasta meille erityisen.
Elämässä tulee kuitenkin hetkiä, jolloin on aika pysähtyä ja miettiä, mikä on juuri nyt tärkeintä, on
tullut aika antaa enemmän tilaa perheelle, läheisille ja omalle ajalle.
Päätös ei ole ollut helppo, sillä Kunnantupa ja kioski sekä niiden ympärille muodostunut yhteisö
ovat olleet meille paljon enemmän kuin työ. Olemme saaneet kokea ja tehdä paljon sellaista, josta
olemme aidosti kiitollisia.
Sydämellinen kiitos teille kaikille jo tässä vaiheessa.
Kiitos asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme, työntekijöillemme ja kaikille, jotka ovat olleet
mukana tällä matkalla. Unohtamatta perheitämme, ilman heitä ei matkamme olisi ollut mahdollista.
Te olette tehneet näistä vuosista ikimuistoisia.
Vuodenvaihteen jälkeen on aika kääntää uusi sivu elämässä ja suunnata kohti uusia, hieman rauhallisempia päiviä.
Lämpimin kiitoksin,
Taru ja Anni
PS. Toivomme, että Kunnantuvan ja kirkonkylän kioskin tarina saa jatkoa uuden yrittäjän voimin.
Jos tiedät jonkun, jota tämän ainutlaatuisen kokonaisuuden jatkaminen voisi kiinnostaa, vinkkaa
hänelle tai ota meihin yhteyttä!
